lauantai 30. lokakuuta 2010

Verhon painaminen perunoilla ja porkkanoilla


Tässä projektissa piti luovia ja improvisoida. Onneksi lopputulema oli se mitä halusinkin - värikkäät keittiön verhot.

Halusin sinne nimenomaan laskosverhot, sillä ne antavat ikkunan ympärille enemmän tilan tuntua. Harkitsin aluksi verhojen ompelua itse esimerkiksi Marimekon kankaasta, sillä kaipasin verhoihin kivaa kuosia. En nimittäin löytänyt valmiina sellaisia laskosverhoja, joissa olisi ollut kaunis printti. (Ohjeita ompeluun antaa muun muassa Eurokangas.)

Laskin, että pääsen kuitenkin helpommalla ja halvemmalla, jos ostan valmiin valkoisen laskosverhon, johon painan kangasväreillä kuviota. Tilasin verhon lopulta Hobby Hallista. Kangasvärit ostin Sinooperista.

Kuva: Hobby Hall

Aloitin homman luonnostelemalla maalattavan kuvion paperille. Sitten lähdin sudilla maalaamaan sinisiä pikkuympyröitä. Ongelma oli, etten enää muistanut kuinka väri käyttäytyy kankaalla. Pensselillä on todella vaikea saada aikaiseksi tasaista pintaa ja siistejä reunoja. Kun viiden pienen ympyrän tekemisessä oli kulunut yhteensä 10 minuuttia, totesin että olisi viisasta vaihtaa taktiikkaa ja suuntasin keittiöön.

Kaiversin porkkanasta leiman ja lähdin painamaan. Homma sujui paljon paremmin ja nopeammin, paitsi että kuviosta ei muodostunutkaan sellaista kuten olin luonnostellut, vaan vääntyi vinoon. Päätin improvisoida. Pikkuympyröistä piirtyikin helminauha. Sitten kaiversin perunasta pari uutta leimasinta loppuja värejä varten.

Yllä näkyy pieni vilaus alkuperäistä suunnitelmaa. Parhaiten värin sai levitettyä leimasimeen niin, että kaatoi hieman väriä muoviselle alustalle ja sitten kastoi porkkanan tai perunan siihen ja pyyhki ylimääräiset värit pois. Maalarinteipillä sai suojattua aiemmin painetut kohdat toisilta väreiltä. Lopuksi viimeistelin pienen sudin avulla kolot. Kangasvärit kiinnitettiin silittämällä, jonka jälkeen ripustin verhon paikalleen.


Tarvikkeet: Laskosverho, kangasväriä, maalarinteippiä, pensseli, sopiva valikoima juureksia ja terävä veitsi kaivertamiseen.

Aika: Kolme iltaa eli Minun Afrikkani, Kaksi kulkuria (paras Ohukainen ja Paksukainen -leffa ikinä), yksi LSD-dokumentti ja Best of Blondie.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Valoa pimeyteen

Juhlat tulossa. Tarvitaan tunnelmavalaistus eli led-valoköynnös ja värikkäitä pieniä paperivuokia. Eikä syty palamaan, kun ledi ei kuumene. Tuskin tarvitsee tarkempia selityksiä.

Tarvikkeet: Led-valot ja karamellivuokia.
Aika: 5 min.

Ja loppuun juhlakuva monista värikkäistä valonlähteistä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...