torstai 5. tammikuuta 2012

Kirjottu kännykänsuoja

Hyvää uutta vuotta! Taukoa viime postauksesta on tullut hirmuisen paljon, mutta nyt oon vihdoin saanut jotain aikaiseksi käsilläni - kännykänkuoret.


Tässä vielä lähistä kuviosta. Muovikuori on valmiiksi reikäinen ja kirjoin siihen kuvion muliinilangalla. Valitsin niin räikeän oranssin, että se vähän vääristää muita värejä, jotka ovat siis vaaleansininen ja hailakka (lähes nude) roosa.

Ja työn takapuoli näyttää tältä. Onneksi se piiloutuu puhelinta vasten.


Geometrinen kuvio on suoraan kuoren mukana tulleesta mallivihkosesta. Valitsin sen kissanpentu- ja sydänkuosien joukosta. Tietenkin olisin voinut kehitellä oman kuvion, mutta pidin valmiista kuosista. Lisäksi kuoren "kudelma" on erittäin tiheää. Jos puolessavälissä olisin todennut oman kuvioni olevan kökkö, purkamiseen olisi mennyt monta tuntia.

Kuori oli pienten pistojen takia erittäin hidastöinen. Käytin iltaisin pari tuntia reilun viikon ajan tämän väkertämiseen.

Lopputuloksesta tulee mieleen tekemäni läppäripussi. Tykkään edelleen pehmoisen käsityön yhdistämisestä kiiltävään ja kovapintaiseen teknologiahärpäkkeeseen.

Pohjia voi tilata täältä.

Kuva: Connect design


PS: Yritys olisi jatkossa blogata ainakin kerran kuussa. Toivottavasti asian julkistaminen auttaa pitämään uudenvuodenlupauksen. Ehkä voisin myös freesata blogin ulkoasua. Onhan se aika 2009.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...