sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Kehystetty ilmoitustaulu



Tällä kertaa Onnela-tyylinen sisustustaulu sai muotoutua kirjavan retroksi ilmoitustauluksi.

Työpöydän vastainen seinä on pitkään kaivannut jotain kantaakseen. Päätin, että tyhjän seinän täyttää ilmoitustaulu. Tiesin, että haluan sille koristeelliset kehykset ja kuikuilin aina kirppareilla tauluja sillä silmällä. Turhaan. Lopulta bongasin KodinYkkösen alekorista sisustustaulun. Aluksi suunnitelmana oli spreijata mustat kehykset kultaisiksi, hopeisiksi tai valkoisiksi ja päällystää ilmoitustaulu pellavalla. Hetken ajatusta hauduteltuani päädyin siihen, että vaalea kangas vaaleilla kehyksillä vaaleaa seinää vasten näyttäisi... No, ei yhtään miltään.

Väriä löytyi talon vintiltä, jonne on säilötty vanhaa tapettia. Törmäsin tapettirulliin jo viime kesänä ja olen siitä lähtien pyöritellyt päässäni, mihin sitä voisi käyttää. Projektin vaikein osa oli löytää tarpeeksi iso korkkitaulu, mutta lopulta Infosta tärppäsi. Kun kaikki tykötarpeet olivat kasassa, niin itse askartelu oli nopea homma.





Ilmoitustaulun omat kehykset irtosivat pihdeillä ja raa'alla voimalla. Pienen sahailun jälkeen taulu oli sopivan kokoinen ja kääräisin sen tapettiin. Nitojalla reunat takaa kiinni, sujautus kehyksiin ja komeus oli valmis seinälle.



Tarvikkeet: Kehykset, korkkitaulu, vanhaa tapettia (kangaskin käy), saha, nitoja ja pihdit.
Aika: Kädenkäänne.

Nyt enää mietityttää, olisiko valkoinen kehys sittenkin parempi. Ja mitä teen itse sisustustaululle, kun vein siltä kehykset?

8 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Hiano on :).

Pystyiskö sen sisustustaulun maalaamaan osittain liitutaulumaalilla? Sais keittiöön ruokalistataulun tai toisen muistitaulun tai whatever :).

Inka kirjoitti...

Onpa ihana! Sellainen liitutaulukin voisi olla tosi näpsäkkä kivoilla kehyksillä. :)

Jokke kirjoitti...

Musta kehys on ihan hyvä ja kukkasetkin ovat ihanat.

neitimattsson kirjoitti...

Mustakin musta on jo hyvä, kun oon sitä pari päivää katsellut. Mutta se sisustustaulun kuvan kohtalo on vielä hämärän peitossa. Se kun ei näille seinille sovi.

Melinda kirjoitti...

Tosi ihana idea! Pitäisi taas lähteä kirpparille, sieltä varmasti saisi halvalla vanhoja (ja hienoja!) taulunkehyksiä ja kankaita. =)

Nasba kirjoitti...

Ihana tapetti! Onko sulla enemmänkin tota jemmassa? Voisin ostaa pois kun keittiön yksi seinä kaipaa väriä!

Ihana blogi sulla!

neitimattsson kirjoitti...

Nasba: Tapettia on kyllä vintillä hieman lisää, mutta se on tämän taloyhtiön omaisuutta. Jäänyt sinne varmaan tämän talon peruskorjauksen yhteydessä. Eli en valitettavasti voi ryhtyä kauppoja hieromaan.

Tuolta löytyy paljon samantyyppisiä tapetteja uustuotantona: http://www.tapettitehdas.fi/

Hinnat ovat toki aika suolaisia, mutta kuviot ja värit aivan upeita!

Anni kirjoitti...

aivan ihana blogi sulla! tosi ihania ideoita! :)
taidanpa liittyä ihan lukijaksi!
ps. check my blog, jos vaan kiinnostaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...