Taas ryöväsin Marimekolta. Bongasin myymälässä ihanan joulunauhan. Hintaa sillä oli melkein 30 euroa. Se oli selvä haaste tehdä itse samanlainen, mutta murto-osalla hinnasta.
Kuva: Marimekko
Päätin heti säästää hermoja ja ostaa valmista nauhaa. Kotona tilkkupussissa olisi ollut sopivia kankaita, joista olisi voinut ommella nauhan, mutta ei nyt ihan kaikkea tarvi itse.
Samettinauha sopii tarkoitukseen hyvin. Se on juhlavaa ja tarpeeksi paksua, jotta helmet pysyvät paikoillaan ilman solmuja. Sitä löytyi Koskikeskuksen Merletosta. Kaksi metriä maksoi alle kolme euroa. Myös aaltoileva koristenauha toimisi hyvin.
Puuhelmet nappasin vanhasta helminauhasta, jota en ole käyttänyt moneen vuoteen. Ostin lisäksi Tiimarista yhteensä kolmella eurolla lisää helmiä. Hintaa projektille tuli yhteensä alle kuusi euroa.
Jotta homma ei olisi ollut liian helppoa, maalasin värittömät tiimarihelmet peiteväreillä. Siihen sitten tuhraantui puoli iltaa, mutta tulipa näperrettyä. Helmistä piti ensin hioa lakkaa pois ja sitten sutia pari-kolme kerrosta väriä. Apuna oli tulitikku. Tulitikku oli myös hyvä apuväline nauhan pujottamisessa.
Valmiin nauhan kieputin sypressin ympärille. Sen kummempaa joulupuuta ei tänä vuonna kotiin hommata. Sypressi ei roskaa ja se kestää kuusta kauemmin, kunhan muistaa kostuttaa. Se myös levittää hyvää tuoksua tuossa keittiön pöydällä.
Tarvikkeet: Puuhelmiä ja nauhaa. Mikäli maalailee, niin hiekkapaperia, peite- tai akryyliväriä ja suti.
Aika: Pähkinänsärkijä. Parasta joulutunnelmointimusiikkia. Pari tylsempää sceneä skippasin, mutta maalailu vei muuten koko baletin verran aikaa.